ote..... Samuel, sanoi vanha Efraim, etsikää, ja te löydätte!

Nämä sanat hän oli kirjoittanut Samuelin äidin pienelle valokuvalle, joka riippui Samuelin makuuhuoneen, vanhan ullakkokamarin seinällä. Ja niin kasvoi Samuel tietoisena siitä, että hänkin oli etsijä. Mitä hänen tulisi etsiä ja miten, se oli hänelle epätietoista — se sisältyi etsimiseen. Vanha Efraimkaan ei voinut antaa paljon tietoja, sillä etsijät olivat lähteneet länteenpäin, jo ennenkuin hän oli asettunut farmilleen; ja Samuelin äiti oli kuollut hyvin nuorena, ennenkuin hänen miehensä oli ehtinyt omistaa muuta kuin hänen uskonsa alkuperusteet. Samuelin tiedot näistä asioista rajoittuivat siis siihen, että etsijät olivat lämpimästi jumalaapelkääviä miehiä ja naisia, mutta että he olivat katkaisseet siteensä vallitseviin kirkollisiin yhdyskuntiin, kun eivät voineet hyväksyä näitten oppeja. Heidän mielestään oli jokaisen ihmisen velvollisuus itse lukea jumalansanaa ja kulkea sen osoittamaa tietä.

Siten oppi poika käsittämään elämän, ei hiljaiseksi ja rauhalliseksi, vaan seikkailurikkaaksi. Täytyy etsiä, lakkaamatta etsiä; sillä tavalla avautui hänelle lopuksi totuuden tie. Hän voi lukea tämän innon äitinsä kasvoista, jotka yksinkertaisessa valokuvassakin näyttivät kauneilta ja hienoilta. Vanhalla Efraimilla oli joskus hämyhetkinä tapana puhua äidistä, ja silloin kyyneleet vierivät hänen poskilleen. Yhden ainoan vuoden yhdessäolo oli ollut kylliksi antamaan hänen elämälleen aivan uuden suunnan, siitäkin huolimatta, että hän oli yli keski-ikäinen leskimies, jolla oli kaksi lasta. Hän oli tullut työnjohtajaksi suurelle metsänhakkuupaikalle kauas vuoristoon.....